Pöytäpelien ohella bingo on yksi maailman vanhimmista peleistä. Huhujen mukaan se sai alkunsa jo 1500-luvulla Italiassa, josta nykyään suosittu bingopeli matkasi Saksan ja Ranskan kautta Amerikkaan. Jo satoja vuosia sitten bingoa pelattiin lapuilla, jotka sisälsivät numeroita. Erona nykypäivän bingoon oli se, että lukujen merkitsemiseen käytettiin kynän ja paperin sijaan… papuja. Kuulit oikein!

Tästä bingo on myös saanut nimensä, nimittäin papua tarkoittavat beano ja beans -huudahdukset muuttuivat ajan myötä bingoksi.

Suomeen bingo päätyi vasta 1960-luvulla. Etenkin seuraintalot ja muut kokoontumispaikat täyttyivät nopeasti kiinnostavan pelin vetäessä puoleensa pelaajia. Parikymmentä vuotta bingon saapumisen jälkeen järjestettiin jopa bingo-olympialaiset, joihin kuuluivat Suomen lisäksi Viro, Ruotsi ja Norja. Tuolloin pääpalkinto oli 15 000 markkaa, mikä on nykyajan euroissa noin 4000-6000 euroa.

Teho150% Bonus jopa 600€ asti
Pay N Play
Voitot tilille 5 minuutissa
PELAA
Arvostelu

Bingoemännistä automaattisiin pelipöytiin

Bingossa on tietynlaista charmia, joka vetää puoleensa yli 18-vuotiaita pelaajia niin bingohalleissa kuin netissä. Melkein kaikki kasinot netissä tarjoavat pelaajilleen ainakin bingon tai pari, eikä netissä pelatessa tarvitse tyytyä hedelmäkoreihin tai kekseihin. Sen sijaan pelaajat voivat voittaa ihan oikeaa rahaa.

Nettibingo on täysin automatisoitu peli, jossa ohjelma arpoo numerot ja rivit. Bingoakaan ei tarvitse huudella ruudun takana, vaan näytön täyttävät erilaiset fanfaarit, jotka kertovat sinulle voitostasi. Voitot maksetaan heti pelaajien pelikassaan ja rahoja on mahdollista käyttää esimerkiksi uuden kupongin ostamiseen.

Pelkällä automaatilla toimivia bingoja ovat muun muassa Play’n GO:n Hot Bingo, Park Bingo, Rainforest Magic Bingo ja Sweet Alchemy Bingo.

Bingo on täysin onneen perustuva kasinopeli, jossa pelaajat eivät voi käyttää lainkaan strategiaa tai kokemusta edukseen.

Bingobonuksia – nappaa ne talteen

Suurin osa kasinoista hemmottelee pelaajia erilaisilla kasinobonuksilla, jotka palkitsevat pelaajia esimerkiksi kasinolle liittymisestä tai talletuksen tekemisestä. Kasinobonukset voivat olla pelattavissa myös bingossa, mutta tämä riippuu aina kasinosta ja sinun tulisi tarkistaa bonuksiin liittyvät ehdot etukäteen.

Bingoa voi päästä pelaamaan ilmaiseksi näin:

  1. Etsi bingoja tai bingohuoneita tarjoava nettikasino
  2. Luo pelitili kasinolle ja tee talletus
  3. Lunasta bonukset, jotka on tarkoitettu uusille pelaajille
  4. Muista tilata myös uutiskirjeet!
  5. Seuraa kasinon kampanjoita ja bonussivuja uusien bonusten varalta

Joskus kasinolla voi olla saatavilla esimerkiksi ilmaisia bingokuponkeja. Rehellisesti sanottuna bingoon tarkoitettuja bonuksia voi olla vaikea löytää, mutta monet kasinot tarjoavat esimerkiksi käteispalautuksia, jotka saa käyttää mielensä mukaan haluamissaan peleissä.

Miksi bingo kannattaa pelata?

Bingo on helppo ja yksinkertainen rahapeli, jonka opettelemiseen ei mene montaa minuuttia. Se tuo harmaan arjen keskelle hieman jännitystä ja väriä ilman, että pelaajien pitää käyttää roppakaupalla aikaa vaikeiden sääntöjen opettelemiseen.

Pelaajan tulee vain ostaa haluamansa bingokuponki nettikasinolta ja käynnistää peli. Pelissä arvotaan numeroita ja kun ne asettuvat vaaka- tai pystysuorassa tai vinottain bingolapulle, pelaajalle maksetaan maksutaulukon mukainen voitto.

Voitto maksetaan heti pelaajan pelitilille ja pääset nauttimaan voitoistasi esimerkiksi toisen bingokupongin muodossa. Vaihtoehtoisesti voit sännätä pelaamaan muita pelejä.

Bingossa on sekä vauhtia että jännitystä. Vaikka tässä pelissä ei ehkä olekaan erikoisia bonusominaisuuksia tai -toimintoja, pelaajat palaavat mielellään bingojen pariin yhä uudelleen muun muassa niiden yksinkertaisuuden takia.

Miten voin löytää bingoa tarjoavat kasinot?

Heti kättelyssä meidän täytyy sanoa, että kaikki kasinot eivät tarjoa bingoja. Vaikka kasinolla olisikin saatavilla muutamia bingopelejä, niille harvemmin on edes saatavilla omaa kategoriaa. Pelaajien pitää yleensä suunnata peliaulaan ja kirjoittaa bingo hakukenttään ja katsoa hypähtääkö esiin bingopelejä.

Löytääksesi parhaat bingokasinot, sinun tulee vertailla kasinoita ja niiden ominaisuuksia huolellisesti. Markkinoilla on kuitenkin niin paljon erilaisia laadukkaita kasinoita, että niiden vertaileminen olisi todella työlästä ja haastavaa. 

Siksi me olemme heittäneet hattumme kehään ja arvostelleet parhaat kasinot kattavasti ja huolellisesti. Katsomme arvosteluissamme pelaajien kannalta tärkeitä asioita, kuten pelivalikoimaa, bonuksia, lisenssiä, turvallisuutta, rahansiirtoja ja asiakaspalvelua.

Näin liityt nettikasinolle ja aloitat bingo pelaamisen

Nettikasinolle liittyminen on helppoa ja näppärää. Voit liittyä nettikasinolle näin:

  1. Valitse hyvä nettikasino meidän sivuiltamme
  2. Liity sille täyttämällä rekisteröitymislomake tai tunnistautumalla pankkitunnuksilla
  3. Tee talletus ja lunasta mahdolliset bonukset
  4. Selaa pelivalikoimaa ja valitse parhaat bingot
  5. Osta bingokuponki ja aloita pelaaminen
Teho150% Bonus jopa 600€ asti
Pay N Play
Voitot tilille 5 minuutissa
PELAA
Arvostelu

Bingo: Kannattaako yrittää? Mistä saat leikkirahaa? - Teho Casino